Juhani Grönroos Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtajan näkövinkkelistä

Onko kaikki hyvin?

Kauhajoen tragedian syyllisten etsiminen on alkanut. Syyttävä sormi on osoittanut aselakeihin, sisäministeriin, Kauhajoen poliisiin, individualismiin, rahanpuutteeseen jne. Syyllisten löytymistäkin tärkeämpää olisi löytää oikeat syyt tapahtuneille. Mikä ajaa nuoret miehet näihin laajennettuihin itsemurhiin?

Kauhajoen tapahtumia on pidetty kopiomurhana, mutta myös Jokelan surmat olivat sitä. Malli saatiin USA:n koulusurmista. Lisäksi Yhdysvaltojen ja Jokelan tekijöitä yhdisti sama alakulttuurinen ryhmä, jossa surmien valmistelu tapahtui. Kauhajoki oli jatko Jokelalle.

Internetin osuutta tapahtumissa on korostettu. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on pelkkä väline, jonka hyvyys ja pahuus riippuu sen käyttäjistä. Suurin osa netin keskusteluryhmistä toimii terveellä pohjalla ja keskustelijat ilmiantavat häiriköt palstojen ylläpitäjille. Valitettavasti tämä ei aina johda häirikön toiminnan loppumiseen. Myös Kauhajoella juuri nuoret huolestuivat ja kertoivat myös poliisille huolestaan. Yhteisöllisyys siis toimi, poliisin psykologinen silmä tai ohjeistus ei vain tässä tapauksessa riittänyt estämään tapahtumia.

Netin vertaisryhmät tavoittavat samalla tavalla ajattelevia nuoria ympäri maailmaa. Ikävää on se, että myös ihmisvihaajat löytävät itselleen vertaisryhmän, jossa vaihtaa ajatuksia vaikkapa massamurhista ja niiden toteutustavoista.

Mitkä syyt sitten ajavat nuoret miehet näin epätoivoisiin tekoihin? Koulukiusaaminen tuntuu olevan yksi edellytys. Kiusaaminen on kuitenkin ollut sellaista, että siihen eivät opettajat ole osanneet puuttua, kun uhri itse ei ole asiasta kertonut ja koulutoverit eivät ole välittäneet. Suomalaisissa kouluissa kiusaaminen kielletään ja siihen myös nykyään aina puututaan.

Pojat eivät kovin helposti tule kertomaan huolistaan, toisin kuin tytöt. Jos pahoinvoiva poika ei huuda pahaa oloaan ulos häiriköimällä, on hänen vaikenevan ulkokuoren taakse vaikea päästä. Jos vanhemmilla ei ole aikaa tai kykyä havaita muutoksia lapsessaan on potentiaalinen massamurhaajan alku kasvamassa. Jatko riippuu siitä kuinka syväksi viha nuoren sisällä kasvaa ja mitä reittejä se purkautuu.

Laman aikana kouluista poistetut kerhot ovat eräs yksittäinen ja selkeä syy syrjäytymiseen. Ammattitaitoisten opettajien vetämät ryhmät mahdollistivat niidenkin oppilaiden huomioon ottamisen, jotka muuten jäivät luokkatilanteessa vähemmälle huomiolle. Näissä kerhoissa kävivät ne, joilla ei koulun jälkeen ollut oikein muuta tekemistä. Nyt nämä nuoret notkuvat kaupungilla tai netissä ilman valvontaa.

Individualismilla ja kilpailun kovenemisella on varmasti oma osuutensa nuorten pahoinvointiin. Mutta markkinatalous on kuitenkin historian aikana osoittanut, puutteistaan huolimatta, olevan se kestävin yhteiskunnan talouden ja yhteiskuntarauhan ylläpitäjä. Niissä "kokeiluissa", joissa yhteiskunta on ottanut huolehtiakseen totalitaarisesti yksilöitten hyvinvoinnin, ei ole tapahtunut massamurhia vaan kansanmurhia.

Välittämiseen emme tarvitse lisää rahaa. Turvallisuus ei ole sitä, että meillä on valvontakameroita tai metallinpaljastimia, vaan turvallisuus on sitä että voimme luottaa ihmisiin. Luottamus kasvaa välittämisestä ja välittäminen alkaa siitä, kun kysymme toisiltamme: "Onko kaikki hyvin?" tai "Mitä sinulle kuuluu?"

Ja jäämme myös kuuntelemaan vastausta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja